Ei nyt ihan mene niin kuin piti tämä minun blogin päivitykseni. Ärsyttää ja turhauttaa taas melkeinpä kaikki.

Erityisesti Teletapit. En varmasti ole ainoa, jonka hermot nuo edellisen vuosituhannen lopun TV-sankarit repivät riekaleiksi. Meillä kotona niitä ei ole katseltu koskaan, koska en vain kestä. Lastenhoitohommista ovat sitten tuttuakin tutumpi show. Terveisiä vaan sille suomenruotsalaiselle pojalle, jonka kanssa piti ensimmäiseksi aamulla katsoa ensin ruotsinkieliset Teletapit ja sama heti perään suomeksi. 

Teletappien juju on tietenkin toisto. Pienet lapset rakastavat toistoa ja yllätyksellistä ennalta-arvattavuutta. Uudestaan! soi korvissa, kun vain ajatteleekin värikästä nelikkoa. 

Uudestaan! soi korvissa myös, kun ajattelen meidän flunssan potemista. Kohta tässä alkaa olla kuukauden päivät täynnä tätä yhtä ja samaa nenän valumista, köhimistä, kuumeen nousuja ja laskuja... Tai oletettavasti tautikanta on hieman eroava ja siksi ne molemmat iskivät meille. Yleensähän jo sairastettuun flunssaan saa vastustuskyvyn, mutta näitä maanvaivoja kun liikkuu samaan aikaan useampia...

Tein tänään viikon ensimmäisen lenkin. Maanantain ja tiistain vain kärvistelin kotona ja yritin saada taudin selkää taittumaan. Sunnuntaina kävin lyhyen ja rauhallisen köpöttelylenkin ja tuntui, että keuhkot ovat liekeissä ja jokaikistä lihasta kropassa särkee. Joten kaksi täydellistä lepopäivää tulivat tarpeeseen.

Täydellistä lepoa? Eihän se tietenkään ihan niinkään mennyt, mutta urheilla en edes yrittänyt. 

Nyt totisesti toivon, että taudit olisivat tältä erää takana päin ja pääsisin ihan aikuisten oikeasti koettelemaan, miten päivittäinen lenkkeily saadaan sopimaan meidän aikatauluihin. 

Mutta että helppoja nämä elämänmuutokset. Jos ei mikään muu jarruta niin eiköhän sitä sitten kuukausi mene flunssan kourissa - joko hoitajana tai potilaana.