Liikkuminen on niin helppoa! Sen kuin lähtee lenkille. Kuntoilu on asenteesta kiinni! Kyllä omalle hyvinvoinnilla on varattava aikaa. Terve itsekkyys on positiivinen piirre. Jos et ehdi pitää itsestäsi huolta, onko sinulla sitten aikaa sairastaa, mitä häh?!

Oletteko koskaan kuulleet näistä yhtäkään? Minä olen. Kaikki. Useita kertoja. Ja vielä monta muuta. Kaikkien näiden taustalla on yksi ja sama ajatus: Olet laiska, jos et liiku. Ja laiskuus on väärin. Ei vain itseäsi vaan ihan kaikkia kohtaan. Yhteiskunnan rappioituminen alkaa juuri minun päätöksestä jäädä tänään sohvalle. 

Mikä siis on tämän päivän tekosyy? Tänään nimittäin aion jäädä sohvalle. Tai en sohvalle... Mutta en aio lähteä lenkille, en salille, en uimaan matkaa. Enkä hitto vie edes kyykkää keittiössä tehdessäni ruokaa!

Liikkuminen on todellakin helppoa. Eihän se tosiaan vaadi edes kenkiä jalkaan ja ulos lähtemistä. Eikä se kai niin vaikeaa voi olla niitä kenkiä pukea ja päättää ovella suunta, mihin lähtee tarpomaan? Mutta onko kuntoilu aina ihan vain asenteesta kiinni? Onko sille aina aikaa? Onko se lainkaan relevanttia pohtia sairasteluun käyttämääni aikaa, kun tuskailen, miten kuntoilulle ei löydy tilaa päivän aikataulusta?

Niin, se tämän päivän tekosyy. Minä nukuin viime yönä noin puolitoista tuntia. Suunnilleen tunnin pätkän yhdentoista ja puolenyön välissä ja puoli tuntia aamulla kuuden tienoilla. Lopun aikaa hyssyttelin, hoivasin, imetin ja silittelin kuumeista vauvaa. Oliko vaikea herätä uuteen aamuun? Ei ollut, kun en ollut varsinaisesti edes nukkunut. Mutta tämä eilisillä silmillä arjen pitäminen pyörimässä ei ole kevyttä kauraa.

Ja tuo kuumeinen vauva. En tiedä, miten ihmiset yleensä ajattelevat, mutta minusta tuntuisi kovin pahalta viedä kuumeinen vauva ulos tuuleen ja tihkusateeseen. Todellisuudessahan vauva olisi hyvin suojattuna joko minulla takin alla tai sitten rattaissa peittojen ja ulkovaatteiden alla. Vauva saattaisi jopa nauttia raikkaasta, viileästä syysilmasta. 

Sen pienen hetken ainakin. Mutta jos ajatellaan kuumeinen ihminen, joka vuoroin palelee, vuoroin hikoilee ja paahtuu. Puetaan hänelle vaatetta niin reilusti, ettei varmasti tuuli pääse nihkeälle iholle, ettei vilunväreet kuumeen noustessa pääse palelemaan ja pidetään häntä tuossa vaatetuksessa reilu tunti... Veikkaan, että viimeistään puolessa välissä matkaa minulla olisi rattaissa/takin alla naama punaisena karjuva, kipeä nyytti.

Kyllä minä ajattelen, että kipeän lapsen paikka on kotona sisätiloissa tai sitten esimerkiksi pihalla nukkumassa, mistä pääsee heti herättyä takaisin sisälle. Se ei ole äidin kanssa kolmen kilometrin päässä kotoa lenkillä. Saatte vapaasti olla eri mieltä, kuulisin erittäin mielelläni toisenlaisia kokemuksia ja perusteluja niille toimintatavoille. 

Jos ottaisin kuvan meidän olohuoneesta ja laittaisin sen teidän nähtäväksenne, ette myöskään ihmettelisi, mitä aion tehdä sitten, kun saan käteni vapaaksi ja vauvan hetkeksi sänkyyn tai rattaisiin nukkumaan. Täällä on siivottava, kiireellisesti. (perjantai on meillä viikkosiivouspäivä noin muutenkin)

Entä miksen ole juuri nyt olohuoneen lattialla tekemässä vatsalihasliikkeitä? Onhan minulla aikaa tätäkin kirjoittaa. Kahdesta syystä. Ensimmäinen ja tärkeämpi on, että kirjoitan tätä samalla, kun imetän. Vauva nukkuu ja tankkaa samalla nestettä minun sylissäni. Toinen syy on tietenkin se, etten perkele vieköön jaksa! Minua väsyttää! Tahtoisin mennä vauva kainalossa nukkumaan. 

Mutta valitettavasti tämä nukkuva vauva on aivan kohta valmis siirrettäväksi pois sylistä, jatkamaan unia rattaissa, ja silloin minun on otettava itseäni niskasta kiinni ja tehtävä kotityöt. Ne eivät lopu koskaan.