Ensin alkoi niiskuttaa keskimmäinen lapsi. Heti tämän jälkeen nuorimmainen sai flunssataudin. Ja tehän tiedätte, millaista se on, kun vauva sairastaa, eikö vain? Se tarkoittaa ympärivuorokautista kantamista, hyssyttelyä, nenästä rään imemistä, syöttämistä, juottamista, nestetasapainon jatkuvaa tarkkailua. Ja huolta, huolta ja huolta. Tällä kertaa vauvan sairastaminen tarkoitti kuuden vuorokauden jaksoa, jonka aikana äiti - eli minä - nukuin vain puolen tunnin - tunnin pätkiä, vuorokaudessa unen määrä jäi alta viiteen tuntiin.

En väitä, että olisin noilla silmillä hinkunut lenkille noin muutenkaan, mutta lopulta olimme kaikki neljä kipeitä, minä ja lapset. Miehelläni on ärsyttävän moitteeton vastustuskyky eikä häneen tartu juuri koskaan juuri mikään. Hän sairastaa noin kerran kahdessa vuodessa, mutta sitten hän kyllä onkin todella kipeä.

Näin meillä siis mentiin koko nyt loppunsa kokeva viikko. Sairastaen. Piti keskimmäisen synttärijuhlatkin siirtää toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan, kun ei tautitupaan ketään halua kutsua eikä minusta ollut ennen eilistä edes hienoisesti siivoskelemaan. 

Kuinka moni tietää, miltä näyttää lapsiperheen kämppä, kun siellä on viikon verran eletty alta kaikkien rimojen ja lähinnä vain sotkettu? Kuinka moni myöntää joskus eläneensä itse kuvatulla tavalla? 

Kun minä sairastan, menen juuri siitä, mistä aita on matalin. Ruokin lapset viidesti päivässä, pesen pyykkiä sen verran, että jokaiselle päivälle on puhdasta ylle ja siivoan juuri niin vähän, että täällä pystyy ihmiset vielä elämään (eivätkä pöpöt jää kiertämään). Taudin lopulta hellittäessä on kyllä aikaa siivota ja tehdä se, mitä ei sairaana jaksanut. 

Lupaan ja vannon, etteivät kotityöt katoa itsestään - ne jaksavat odottaa tekijäänsä!

En ole erityisemmin herkutellut nyt sairastelun aikana, mutta tiedän kyllä syöneeni paljon huonommin kuin normaalisti. Lettuja tuli kyllä paistettua yhtenä iltana ja eräänä yönä söin suklaapatukan puhtaasti makeanhimosta. Eilen appivanhemmat toivat markkinoilta kasan herkkuja ja niitäkin olen surutta syönyt. Huomenna on sitten hyvä jatkaa siitä, mihin ennen tautia jäi.

Huomenna aamu alkaa vaa'alle kiipeämisellä, Katsotaan, kuinka monta kiloa tässä hetkessä tuli lisää.

Podenko huonoa omaatuntoa menneestä viikosta? En. Tämä oli taas näitä tilanteita, joissa annan paljon enemmän arvoa sille, että jaksan suoriutua päivän välttämättömistä toiminnoista kuin sille, kuinka monta kilokaloria sitä suuhunsa tulikaan änkeneeksi.